Hukattu perintö

1990- luvun alkupuolen lama oli sillä tavalla uudentyyppinen, että siitä aiheutunut työttömyys kosketti  varsin suuressa mittakaavassa myös korkeasti koulutettuja henkilöitä. Useat heistä  olivat työskennelleet vastuullisissa tehtävissä ja tottuneet monenlaisia asioita järjestelemään. Kun he sitten esimerkiksi  työllisyyskursseilla  ollessaan ryhmäytyivät, alkoi uudenlaista toimintaa työttömyyttä vastaan muodostua.

Ensimmäinen ns. akateeminen työllistymisprojekti syntyi Pirkanmaalla (Pirkanmaan Pesti), ja sen jalanjäljissä vastaavia ilmestyi maahamme melkein kuin sieniä sateella. Näiden hankkeiden keskeinen idea oli se, että työttömät yhteisvoimin ja toinen toistaan auttaen loivat työllistymistään edistävää toimintaa. Yhteiskunnan tehtävänä oli lähinnä tarjota toiminnalle katto pään päälle sekä minimimitoitetun palkatun projektihenkilöstön tuki.

Toimin itse tuollaisen hankkeen  vetäjänä Savonlinnassa (Kontrahti, 1993-95). Tässä projektissa, samoin kuin joissain muissakin pienempien paikkakuntien hankkeissa, oli mukana  muitakin kuin akateemisen tutkinnon omanneita työttömiä. Yhdistävänä tekijänä oli pikemminkin ihmisten aktiivisuus ja aloitteellisuus, ei niinkään koulutustaso.

Koska hankkeita oli lukuisia, niin toimintatapojakin oli tietysti erilaisia. Esimerkkeinä niistä voi mainita vaikkapa järjestelmällisen yhteydenpidon työnantajiin, itsenäisen tiedonhaun kunkin alan uusista asioista (ja sitä kautta avautuvista työmahdollisuuksista) sekä työnhakutaitojen kehittämisen.

Osittain toiminta oli yksilön itsenäistä työtä, mutta varsin suuri merkitys oli työttömien muodostamilla ryhmillä. Ne oli kasattu ilmenneen kiinnostuksen pohjalta, esimerkiksi yrittäjiksi aikoville saattoi olla oma ryhmänsä. Ryhmissä sai paitsi tietoa, niin myös vertaistukea muilta jäseniltä. Vertaistuesta puhuttaessa on kuitenkin korostettava sitä, etteivät nämä ryhmät ja hankkeet olleet työttömyyden surkeutta valittelevia. Omasta työttömäksi jäämisestä toki kerrottiin, mutta sitä ei jääty vatvomaan vaan katse suunnattiin eteenpäin.

Ainakaan minulla ei ole tiedossa, että noiden 1990-luvun alkupuolen ja puolivälin hankkeiden tuloksia olisi järjestelmällisesti kerätty ja analysoitu. Tottakai projektien myötävaikutuksella ihmisiä työllistyi suoraankin, mutta ehkä keskeinen tulos kuitenkin oli  henkisen jaksamisen ja työmarkkinoille suuntautuvan aktiivisuuden ylläpitäminen myös huonossa työllisyystilanteessa. Tuon aktiivisuuden kannalta eduksi oli se, että työttömät hyvin pitkälti itse suunnittelivat mitä yhdessä tekivät, ja samalla  tekemiseen myös sitoutuivat.

Suomen talous lähti vuonna 1992  kasvuun, ja siitä eteenpäin projekteihin osallistuneet myös työllistyivät hyvin. Koska kyseisille hankkeille ei enää ollut yhtä laajaa ja huutavaa tarvetta, ne pikku hiljaa loppuivat eikä uusia juuri tullut tilalle. Toisaalta rakenne- ja pitkäaikaistyöttömyys aloittivat kasvunsa.

Projekteissa lähtökohtana oli se, että henkilö mahdollisimman pian työttömäksi jouduttuaan tuli mukaan niiden toimintaan. Yleisessä työllisyyspolitiikassa tapana oli sen sijaan tarjota työttömälle laajemmin apua vasta työttömyyden kestettyä jo kauemman aikaa. Ja tuo aika, jos mikä, muodostaa riskin työhön paluun onnistumiselle.

Mielestäni noiden 1990-luvun projektien tulokset ja opit joutuivat aika pitkälti romukoppaan, vaikka niissä olisi piillyt erinomaisia jatkojalostus- ja laajentamismahdollisuuksia. Itse asiassa kun ajat nyt taas ovat huonot (myös korkeasti koulutetuilla) on vastaavaa toimintaa taas pyörähtänyt käyntiin. Ykköstoimijana on Otty ry (Omaehtoisen työllistymisen tuki), joka perustettiin jo 1990- luvun alkupuolella ja se on jatkanut toimintaansa ainakin jollain tasolla koko ajan.

Otty ry keskittyy kuitenkin ainoastaan muutaman ammattiryhmän tukemiseen ja vastaavaa toimintaa on tarjolla vain harvalla  alueella Suomessa. Minua ihmetyttää se, että eivätkö myös muut kuin kyseisiä ammattiryhmiä edustavat  pysty omatoimiseen yhteistoimintaan työllistymisensä edistämiseksi? Ja eikö kyseiseen toimintaan kykeneviä henkilöitä löytyisi koko maasta? Ja vielä se, että eikö mahdollisuutta tuohon toimintaan pitäisi olla tarjolla jatkuvasti, kun työttömyyttä esiintyy kuitenkin koko ajan?

Tietenkin on selvää, ettei akateemisille rakennettua toimintamallia voi aivan suoraan käyttää alemman koulutustason omaaville enemmän käytännön työhön tottuneille ihmisille. Uskon silti, että soveltamalla, muokkaamalla ja ennen kaikkea osallistujien mielipiteitä kuunnellen, järkevää ja tuloksellista toimintaa saataisiin kyllä aikaiseksi. Valtaa ja vastuuta pitäisi kuitenkin osata antaa ihmisille itselleen, holhoava ylhäältä alas- metodi ei työttömiäkään motivoi.

!990- alun lama toi kyllä erään hyvän ja pysyvän toimintamallin Suomeen, nimittäin nykyään itsestään selvyytenä pidettävät uusyrityskeskukset. Niiden perustavoite oli nimenomaan neuvoa laman vuoksi työttömäksi joutuneita työllistymään yrittäjiksi (Uusyrityskeskusten historiaa). Mutta mitä teet tänään, jos olet aktiivinen ja aktiivisuutesi säilyttämään pyrkivä työtön, mutta et halua yrittäjäksi?

Pekka Arponen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.